Digitaalinen kasvupolku

23.3.2021Kasvu, Markkinointi, Myynti, Strategia

PK-yritysten seuraavat askeleet digipolulla voivat muuttua digiloikaksi ohjelmisto- palveluiden avulla. Mitkä ovat teidän suurimmat digihaasteenne?

Kehitystä on kahdenlaisia: metodologinen kokeilu ja luokittelu, jotka laajentavat vähitellen tiedon rajoja, ja vallankumouksellisia neronleimauksia, jotka ylittävät nämä rajat. Vaikka tunnistamme velkamme ensimmäiselle, kaipaamme kuitenkin jälkimmäistä.

10 vuotta sitten Marc Andreessen, Andreessen Horowitzin perustaja sanoi, että ohjelmistot syövät maailman. Tällä hän tarkoitti, että ohjelmistoyrityksistä tulee maailman arvokkaimpia. Näin kävi ja nykyään olemme edenneet siihen, että palvelut syövät ohjelmistoja. Ohjelmistoyritykset käynnistivät trendin, jossa kaikki vanhat ohjelmistotuotteet siirtyvät SaaS-palvelumaailmaan, joten yritykset eivät enää osta ohjelmistoja; he ostavat palvelun, jonka ohjelmisto tarjoaa.

Palvelujen ahne ruokahalu ei lopu ohjelmistoihin. Ne syövät myös aineellisia hyödykkeitä. Esimerkiksi Uber ja sen kilpailijat ovat luoneet palveluita, joissa he välittävät yhteyttä kuljettajan sekä kyydin tarvitsevan henkilön välille. Näin palvelulla he pystyvät olemaan maailman suurimpia taksipalveluita omistamatta yhtään taksia.

Tämän trendin vaikutukset ovat erittäin merkittäviä yrityksille. Edut ovat selvät, mutta on myös selvää, että haasteita on. Suurinta osaa yrityksistä ei nykyään ole perustettu palvelumaailmaan.

Ei ole helppoa ottaa hiekkaa rannalta ja tuottaa siitä mikropiirejä. Me käytämme karkeita työkaluja parempien työkalujen muotoiluun ja sitten parempia työkalujamme vielä tarkempien työkalujen muokkaamiseen ja niin edelleen. 

Yritykset tunnistavat, että heidän pitää hyödyntää digitaalisia palveluita kehittyäkseen, mutta mistä sitten aloittaa? Lähes minkään yrityksen ei kannata aloittaa alusta, vaan käyttää olemassa olevia työkaluja. Te ette ole yksin. On valtavasti tutkittua tietoa siitä, mitkä ovat yritysten yleisimmät ongelmat eri toiminnoissa ja niihin löytyy valmiita ratkaisuja.

Keskustelemalla näistä ongelmista yritys pystyy tunnistamaan digipolkunsa seuraavat askeleet. Kun yritys pystyy tunnistamaan suurimmat haasteet ja ottamalla siihen työkalut käyttöön liiketoiminta saa siitä välittömiä hyötyjä, jotka näkyvät yrityksen tuloksessa. Hyötyjen avulla voi rahoittaa seuraavat askeleet. Ohjelmistopalveluita käyttöön ottamalla eteneminen muuttuu entisen pääministerin kuuluisaksi digiloikaksi.

Muutos ei välttämättä pysähdy siihen, että otetaan käyttöön ohjelmistopalveluita. Seuraava looginen askel on kysyä miten yritys voi muuttaa oman toimintansa palveluksi? Uskon, että he tarvitsevat uudenlaiset johtamis- ja toimintamallit, joiden avulla yritykset voivat saada selvää siitä, mitä he tekevät palveluiden kanssa.

Digipolku

Digipolku on liiketoiminnan tarpeista lähtevä top-down viitekehys, jonka vuoksi se soveltuu parhaiten johdon konsultointiin.

Se on siis konsepti toteuttaa konsultointiprojekti tuloksellisesti ja täsmälliseen tarpeeseen – etukäteen sovitulla kiinteällä hinnalla.

Kenelle Digipolku sopii?

Yrityksille, jotka aikovat tehostaa liiketoimintaansa hyödyntämällä tehokkaammin digitaalisia työkaluja, dataa ja tekoälyä.

Etenkin pk-yrityksissä on usein tilanne, jossa ei ole omaa osaamista eikä aikaa selvittää em. osa-alueiden mahdollisuuksia, jolloin niiden potentiaali jää hyödyntämättä. Tämä näkyy suoraan viivan alla.

Digipolun työskentely starttaa todellisten liiketoimintahaasteiden kautta eri funktioissa (myynti, markkinointi, tuotanto, HR, IT, jne.), joissa tunnistetaan tärkeimmät kehittämiskohteet toiminnan tehostamiseksi.

Digipolun 5 vaihetta

  • Tunnista. Nykytilan haasteiden tunnistus, tavoitetilan määrittely ja kehittämiskohteiden priorisointi. Esimerkiksi, huomataan että liidien generointi ja talousraportointi tuottavat runsaasti manuaalista työtä, jonka voisi mahdollisesti digitalisoida. Jatketaan niiden kanssa seuraavaan vaiheeseen.
  • Analysoi. Kerätään ja analysoidaan saatava informaatio valituista kohteista. Riippuen tilanteesta tässä voidaan käyttää erilaisia analyysimenetelmiä, aina erilaisista kehikoista (esim. juurisyyanalyysi) vaikkapa numeerisiin malleihin asti. Samalla muodostetaan GAP-analyysi nyky- ja tavoitetilan välillä.
  • Suunnittele. Suunnitellaan tarvittavat ratkaisut ja toimenpiteet, jotka auttavat asiassa eteenpäin. Aiempaa esimerkkiä jatkaen; haetaan liidien generointiin kumppani, joka tuottaa liidit suoraan CRM-järjestelmään myyjälle ja talousraportoinnin osalta tehdään suunnitelma PowerBI:n käytöstä ja koulutuksesta Excelin rinnalla.
  • Toteuta. Suunniteltujen ratkaisujen toteutus ja pilotointi yhdessä käyttäjien ja mahdollisten kumppanien kanssa.
  • Seuraa. Seurataan ratkaisujen jalkautumista ja vaikuttavuutta. Pidetään huoli, että käyttäjät saavat riittävän tuen ja oppivat käyttämään uusia työkaluja ja menetelmiä.

Digipolun aikana on keskeistä huomioida kunkin yrityksen digi-maturiteetti, jotta löydetään sopivat digi-ratkaisut. Liian suuret digiloikat eivät yleensä onnistu. Toisaalta kunto paranee digipolulla edetessä.

Työskentelytapa

Digipolun työskentelytapa on haastattelut ja yhteiset työpajat, jotka luonnollisesti onnistuvat digitaalisia työkaluja hyödyntäen, esimerkiksi.

  • Työpajojen vetäminen (Teams, Zoom, Google Meet)
  • Työpajojen ryhmätyöskentely (Miro, Trello)
  • Dokumentointi Office 365 ja Google Docs

Myös live-työpajoissa hyödynnetään samoja digi-työkaluja, sillä ne tehostavat prosessia merkittävästi. Työpajojen tulokset kun dokumentoituvat suoraan ko. työkaluihin paperilappujen ja vihkoon tehtyjen muistiinpanojen sijasta.

Ennen ensimmäistä varsinaista työpajaa aloitetaan kick-offilla, jossa tarkennetaan askelmerkit projektille ja harjoitellaan digi-työkalujen käyttöä.

Tulokset

Palvelun tulokset ovat projektikohtaisia, riippuen siitä millaisia tavoitteita Digipolulle aluksi asetettiin.

Niitä voivat olla esimerkiksi: 

  • Tiekartat ja etenemissuunnitelmat prosessien tehostamiseksi digitaalisia työkaluja, dataa tai tekoälyä hyödyntäen
  • Raportoinnin ja KPI-mittaristojen määrittelyt
  • Tekoälyn hyödyntämispotentiaalin selvitys ja ratkaisusuunnitelmat
  • Datastrategian suunnittelu ja vaiheistus
  • Markkinakartoitukset ja – selvitykset
  • Teknologiaselvitykset ja vertailut
  • Toimittaja/kumppaniselvitykset ja haastattelut
  • Tarjouspyyntömateriaalien tuottaminen
  • Erilaisten digi/data/AI -ratkaisujen kustannus- ja vaikuttavuusarviot

Kuten tuloksista voi huomata, ne valmistelevat onnistunutta toteutushanketta. 


Miten eteenpäin?

Pääsemme asiassa siten eteenpäin, että olet minuun yhteydessä ja varaamme 45-60 minuutin maksuttoman kartoituspalaverin. Kartoituspalaverin tulosten perusteella etsimme teille soveltuvimman kumppanin Konsulttiverkon kautta ja teemme teille tarjouksen.

Ota siis rohkeasti yhteyttä

atte.roine@konsulttiverkko.fi
+358 40 5811141

Myös tekstarit ja WhatsApp toimii vallan mainiosti.

 

Luettavaa

UUSIMMAT BLOGIT