Lean kriisissä

28.1.2021Lean

Otsikko tarjoaa mahdollisuuden moneen tulkintaan. Tällä kertaa itse Lean-ajattelu ei ole kriisissä vaan nostan esille ajatuksia, joiden avulla helpotetaan kriisistä selviytymistä merkittävästi. Iso osa Leanin kantavista ajatuksista on syntynyt Japanissa, toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Tällöin käytettävissä ei ollut tilaa, raaka-aineita, pääomaa tai muita resursseja. Piti tehdä enemmän vähemmällä.

Lean-ajattelussa ihmiset ovat yrityksen tärkein pääoma. Sama pätee myös kriisin aikana, uudet ajatukset, toimintamallit ja kehitysideat syntyvät edelleen ihmisten ajattelusta. Muistetaan hyödyntää tätä voimavaraa nytkin ja arvostaa tärkeintä pääomaamme.

Moni Lean-kehityshanke keskittyy parantamaan prosessien virtausta ja lyhentämään läpimenoaikoja. Samalla tekemiseen sidottu pääoma vähenee. Työn tuottavuus kasvaa merkittävästi. Mitä tämä tarkoittaa kriisin aikana? Saamme aikaiseksi enemmän vähemmällä. Saamme käyttöömme pääomaa, joka voidaan hyödyntää paremmin tiukassa tilanteessa. Moni Lean -hanke on vapauttanut kymmeniä prosentteja sidottua pääomaa. Miksi lepuuttaisimme sitä odottamassa parempia aikoja?

Visuaalinen päivittäisjohtaminen on yksi Lean-kehittämisen perustyökaluja. Kriisin aikana tämä ajattelu korostuu entisestään. Joudumme tekemään vaikeita päätöksiä nopeasti. On pysyttävä ajan hermolla ja seurattava aktiivisesti tärkeimpien tehtävien valmistumista ajallaan. Näin varmistetaan, että emme hukkaa arvokasta aikaa ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Jostain syystä parhaat kehitystulokset ovat syntyneet aina pakon edessä. Monella se pakko on nyt. On aika alkaa katsoa asioita Lean -lasien läpi. Autamme siinä varmasti kokemuksella.

Ota yhteyttä.

Timo Haapsaari, liikkeenjohdon konsultti, Konsulttiverkko.
+358442962382
timo.haapsaari@konsulttiverkko.fi

 

Kirjoittaja on kokenut Lean –johtamisen ja kehittämisen ammattilainen. Hän on johtanut Lean kehityshankkeita vuodesta 2007 ja konsultoinut alalla vuodesta 2014 lähtien. Vahvuudet operatiivinen Lean sekä Lean toimistossa ja projektijohtamisessa.

 

Luettavaa

UUSIMMAT BLOGIT