Julkisen sektorin tukena: Kooste kuluneesta vuodesta ja näkymiä tulevaan

18.6.2024Uutinen

Hei! Seuraavassa yhteenvetoa alkuvuodesta turbulentin markkinan keskeltä.

Muutama vuosi sitten Konsulttiverkko teki strategisen päätöksen avata palveluidensa tarjoaminen julkiselle sektorille, ja tämä on osoittautunut hyväksi päätökseksi. Vanha viisaus kertoo, että yksityinen markkina ja julkinen talous tukevat toisiaan ja niin myös tässä tapauksessa.

Olemme palvelleet erityisesti kuntia ja kuntaomisteisia organisaatioita kestävässä kehityksessä ja palvelujen kehittämisessä. Lisäksi toimimme aktiivisesti energia-alalla kuntaomisteisten yhtiöiden kanssa. Kunnat, kuntayhtiöt ja inhouse-yhtiöt ovat monella tavalla murroksen edessä, sekä yhteiskunnallisen muutoksen (ikääntyminen, maahanmuutto ym.) että regulaation kautta. Kestävä kehitys, energia ja palvelujen kehittäminen tukevat hyvin toisiaan.

Konsulttiverkon kantavana ajatuksena on tukea kuntia toiminnan kehittämisessä asiakaslähtöisemmäksi sekä hakea tuottavuuden kasvua toimintojen jatkuvaa parantamista, sektori-integraatiota ja digitalisaatiota hyödyntäen. Olemme luoneet osaavan tiimin tukemaan näissä kysymyksissä. Tiimimme myös vahvistui hiljattain energia-alan senior advisorilla ja kokeneilla kestävän kehityksen konsulteilla.

Tulemme julkaisemaan aiheeseen liittyviä asiantuntijablogeja kuluvan vuoden aikana. Pysykää siis kuulolla!

Luettavaa

UUSIMMAT ARTIKKELIT

Yrityskauppa on strateginen siirto – Miksi fokus ratkaisee onnistumisen?

Yrityskauppa on strateginen siirto – Miksi fokus ratkaisee onnistumisen?

Monessa teknologia-alan yritysjärjestelyssä sorrutaan ajattelemaan, että huolellinen prosessi takaa onnistuneen lopputuloksen. Todellisuudessa prosessi on vain raami – aito arvo luodaan sen sisällä.
Johdamme parhaillaan jo toista merkittävää yrityskauppaa pitkäaikaiselle asiakkaallemme, 100 M€ liikevaihtoluokan teknologioimijalle. Tämä yhteistyö on erinomainen esimerkki siitä, miksi syvä asiakasymmärrys on strateginen kilpailuetu:
Luottamus poistaa kitkaa: Kun taustalla on vuosia kestänyt yhteistyö, keskustelu siirtyy perusasioiden varmistamisesta suoraan olennaiseen. Luottamus mahdollistaa nopeuden ja suoraselkäisen päätöksenteon.
Substanssi vs. hallinto: Kokeneen asiantuntijan tärkein tehtävä on tunnistaa olennainen ja karsia pois epärelevantti kohina. Me emme tuota asiakkaallemme pelkkää prosessisuorittamista, vaan näkemystä, joka pohjautuu realiteetteihin, ei pelkkiin malleihin.
Jatkuvuuden arvo: Pitkässä suhteessa emme katso vain kaupantekohetkeä, vaan ymmärrämme, miten järjestely palvelee yrityksen strategiaa vielä vuosien kuluttua.
M&A-hankkeissa suurin riski ei useinkaan ole prosessivirhe, vaan se, että asiantuntijaresurssi kuluu ”back-office-puuhasteluun” strategisen arvonluonnin sijaan.
Kun valitset kumppania vaativaan järjestelyyn, varmista, että saat projektinhallinnan lisäksi senioriteettia, joka uskaltaa ja osaa keskittyä siihen, mikä todella ratkaisee.