Lean-periaatteet tuovat tehokkuutta ja joustavuutta palveluliiketoiminnan tuotannonsuunnitteluun

29.9.2025Blogi, Kehittäminen, Lean

Lean-periaatteisiin perustuvaa tuotannonsuunnittelua voidaan valmistavan teollisuuden ohella hyödyntää myös palveluliiketoiminnassa. Lean-ajattelun ytimessä on hukan poistaminen ja vaihtelun miniminointi asiakasarvon maksimoimiseksi. Palveluliiketoiminnassa tuotannonsuunnittelu tarkoittaa käytännössä kahden keskeisen elementin hallintaa: kysynnän ja tuotantokapasiteetin tasoitusta.

1) Kysynnän tasoitus – kohti tasaisempaa palveluntarvetta

Kysynnän tasoituksella tarkoitetaan palvelujen kysynnän tasaamista ajallisesti mahdollisimman tasaiseksi. Tuotannonsuunnittelussa tämä tapahtuu tunnistamalla ja ennakoimalla kysynnän huiput sekä tasoittamalla niitä paremmalla suunnittelulla. Kysyntäpiikkejä voidaan madaltaa esimerkiksi ajoittamalla koulutukset ja tukityöt ajankohtiin, jolloin kysyntä on matalampaa. Näin palveluntuottaja pystyy vähentämään ruuhkahuippuja ja lyhentämään odotusaikoja, mikä johtaa sujuvampaan asiakaspalveluun ja tehokkaampaan resurssien käyttöön, koska kysyntäpiikkejä systemaattisesti laskemalla resurssien kokonaistarve pienenee.

 

 

2) Tuotantokapasiteetin tasoitus – käytettävissä olevien resurssien tasainen saatavuus

Tuotantokapasiteetin tasoituksella tarkoitetaan resurssien ja kapasiteetin tasaamista niin, että käytettävissä on aina kysyntää vastaava määrä resursseja. Tämä saavutetaan suunnittelemalla esimerkiksi työvuorot, lisätyövoima, huollot ja osa-aikaisuudet siten, että tuotantokapasiteetti säilyy mahdollisimman tasaisena. Tällä tavalla palveluliiketoiminnan tuottavuus on vakaampaa, mikä mahdollistaa nopean reagoinnin kysynnän vaihteluihin ilman merkittäviä kustannusnousuja.

Lean-ajattelun hyödyt näkyvät suoraan tuloksessa ja asiakaskokemuksessa

Kun palveluliiketoiminnan tuotannonsuunnittelussa hyödynnetään Lean-periaatteita, organisaatiot voivat paremmin hallita sekä kysyntää että tuotantokapasiteettia, vähentää kustannuksia ja parantaa asiakaskokemusta. Lean-ajattelu tarjoaa näin vankan pohjan palveluliiketoiminnan kehittämiselle, ja sen soveltaminen auttaa organisaatioita vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin tehokkaasti ja kilpailukykyisesti.

Luettavaa

UUSIMMAT ARTIKKELIT

Moderni ERP yrityksen toimintamallien ja prosessien uudistajana

Moderni ERP yrityksen toimintamallien ja prosessien uudistajana

Konsulttiverkko on toteuttanut vuoden 2025 aikana useita ERP-kilpailutusprosesseja ja vaatimusmäärittelyjä osana teollisuuden, julkisen sektorin ja erikoiskaupan toimialoja. Monella voi olla muistissa vuosien takaa olevat “hitaat ja kankeat” ERP-ratkaisut, jotka enemmän hidastavat kuin mahdollistavat liiketoimintaa. ERP:iin ei oikein kukaan halua “koskea”. Sitä vain käytetään, mutta kukaan ei tunnusta, ettei vahingossa saa “asiantuntijan” hattua.
Moderni pilvipohjainen ERP on kuitenkin eri maata. Aivan viime aikoina on ERP-ratkaisuihin tullut tai tulossa voimakkaasti tekoälyn tuomia uusia mahdollisuuksia. Automaatioasteen nostaminen ja rutiinitehtävien eliminointi helpottuvat huomattavasti kun AI-agentin voi laittaa tekemään ne tylsät “jonkun pitäisi vielä naputella nämä sinne järjestelmään” -hommat. Tekoäly ihmisen apurina ERP:n käytössä tulee kokonaan muuttamaan tavan miten lähestymme tätä perinteistä “monoliittia”.
ERP ei olekaan enää tiiliskivi, vaan se keskustelee, rikastaa dataa, ja auttaa käyttäjää annetun tehtävän suorittamisessa. Mikäli näitä edes juuri jää, koska tekoäly voi itse ottaa ERP:n haltuun ja hoitaa 80%+ tehtävistä automaattisesti. Ihmiselle jää vain listojen tarkastaminen ja hyväksyntä – ERP on jo tekoälyä hyödyntäen “naputellut” datan ja täydentänyt puuttuvat kentät. Tilaus- ja tuotantolomakkeet ovat valmiita seuraavaan prosessivaiheeseen. Ihmisen tehtäväksi jää lennonjohtajan tavoin vain vahtia että kaikki toimii.
Lisäksi, jos rohkeus riittää, tekoälyn avulla voi myös “kuka tahansa” suorittaa vähintään yksinkertaisia skriptejä ja kustomointeja ERP:iin. Tekoäly tuottaa tietokantakyselyyn tai lomakkeen muokkaamiseen tarvittavan skriptin. Enää ei ERP ole monoliitti, jolle kukaan ei voi mitään, tai ainakin se tulisi hyvin kalliiksi. Toki, yrityksen oma data = oma vastuu 😉
Nyt on oikea aika tutustua modernin ERP-ratkaisun mahdollisuuksiin oman liiketoiminnan uudistajana. Mikäli organisaatiossasi tehdään tilaus-tuotannon-laskutukseen liittyen jotain työvaihetta vielä Excelillä, niin tämän voi 100% varmasti automatisoida. Konsulttiverkko auttaa mielellään tunnistamaan toimintamallien ja prosessien uudistamisen mahdollisuuksia modernin teknologian avulla!
Konsulttiverkko on kokeneiden konsulttien verkosto, joka tuottaa asiakkailleen räätälöityä neuvonantoa ja luottamukseen perustuvia ratkaisuja. Keskitymme siihen, mikä on asiakkaalle olennaisesti arvokasta.

Hankintalaki ja AI: Julkisen sektorin kuumimmat puheenaiheet 2025

Hankintalaki ja AI: Julkisen sektorin kuumimmat puheenaiheet 2025

Syksyn aikana olemme taas saaneet keskustella lukuisten mielenkiintoisten ja keskenään erilaisten julkisorganisaatioiden kanssa. Vuoden lopuksi onkin hyvä tehdä hieman yhteenvetoa siitä, mitkä ovat olleet syksyn kuumat perunat ja ennakoida tulevaa – puhuttavatko ne myös ensi vuonna vai siirtyykö painopiste muualle?
Hankintalaki
Median tapaan hankintalain uudistus on ollut paljon puhuttanut teema. Tätä kirjoittaessani eduskuntakäsittely on vielä edessä ja lain lopullinen muotoilu avoinna. Lakimuutos on herättänyt julkisorganisaatiot pohtimaan hankintoja myös strategisen merkityksen kannalta, paikoin hankintaosaaminen on poistunut talosta vaikkapa eläköitymisen tai työpaikan vaihdon myötä, eikä korvaavaa henkilöä ole palkattu, kun hankintoja on voitu tehdä inhouse-yhtiöiden kautta. Nyt tuleekin eteen pohdinta, tehdäänkö strateginen valinta hankkia osaamista sisään vai korvataanko inhouse-yhtiöt ulkoisilla kumppaneilla kuten kilpailutuskonsulteilla? Siitä kaikki osapuolet, sekä julkiset ostajat että me palveluntarjoajat, lienemme yksimielisiä, että nykyiselläänkin hankintalailla on kauniisti sanottuna ”työllistävä vaikutus” eikä lain uudistus vaikuttaisi sitä ainakaan vähentävän. Pienemmissä julkisorganisaatioissa lakimuutoksen vaikutukset ovat laajoja toimijoita merkittävämmät ja korvaavia hankintakanavia kuten hankintaringit tai yhteishankinnat tullaan varmasti pyörittelemään.
Tekoälyn hyödyntäminen
Tekoälyn osalta tunnelmat vaikuttavat odottavan uteliailta ja laajamittainen hyödyntäminen tapahtunee asteittain lähitulevaisuudessa. Erilaiset tekoälyä käyttävät ratkaisut ovat arkipäivää esimerkiksi asiakaspalvelussa ja monesti asiakaspalvelupolun jossain vaiheessa vastassa on chatbot tai asiakkaan sanallisen kuvauksen perusteella oikeaan palvelunumeroon ohjaava puhebot, mutta monissa keskusteluissa nousee esiin varovaisuus. Fiksut, avoimesti jaetut käyttöcaset, joista kerrotaan myös sudenkuopat ja ”lessons learnt” ovat kullan arvoisia tekoälyn laajemman käyttöönoton edistämiseksi.
Yhteenveto
Ei tarvitse olla ihmeempi ennustaja arvioidakseen, että hankintalain tiimoilta keskustelut ja pohdinnat jatkuvat ensi vuonna, ja käytännön muutosten tarve haastaa organisaatiot ja niiden prosessit äärimmilleen. Tekoäly voi olla hankintojen tukena esimerkiksi sopivista palveluntarjoajista koostettavan short listauksen keräämisessä / keräämisen muodossa tai luomassa yhteenvetoja organisaation eri osista kertyneistä ideoista ja toiveista tarvekartoitusvaiheessa. Vielä ei kuitenkaan olla siellä, että AI pyöräyttäisi kilpailutuksen ostajan puolesta. Se pitää ostajan toistaiseksi hoitaa itse, uudistuneen inhouse-yhtiön kautta tai ottaa kaveriksi kilpailutuskonsultti.